tekstit

Syntymä ja synnyttäminen ovat yksi elämän merkittävimmistä tapahtumista. Synnytys on hetki, jolloin synnyttäjän vatsasta syntyy vauva, uuden elämän alku. Samalla hetkellä hänen vanhempansa syntyvät vanhemmiksi, joko ensimmäistä kertaa tai uudelleen. Uuden elämän alku mullistaa aina koko perheen elämän. Tässä herkässä tilanteessa luotettavan tukihenkilön läsnäolo on äärimmäisen tärkeää suurimmalle osalle synnyttäjistä. Läsnäolo voi parhaimmillaan olla korvaamaton voimavara, mutta pahimmillaan se saattaa olla jopa raskain asia koko synnytyksessä. Jos tukihenkilö ei ole yhtään valmistautunut tehtäväänsä, parin yön nukkuminen kovassa keinutuolissa saattaa ottaa kovastikin voimille.

Perinteisesti kulttuurissamme synnytys on ollut naisten välinen tapahtuma. Kun synnytyksen hetki lähestyi, paikalle kutsuttiin kylän viisas nainen, joka oli itse myös synnyttänyt aiemmin. Myös sukulaisia ja lapsenpäästäjiä saattoi olla paikalla, mutta miehet odottivat tiukasti muualla. Medikalisaation myötä synnytykset siirtyivät sairaaloihin, jolloin kätilöt ja lääkärit ottivat tilanteet hoitaakseen. Jenkkileffoista tutut, puoli-istuvassa asennossa kivusta huutavat synnyttäjät tulivat normiksi myös Suomalaisessa synnytyskulttuurissa. Siitä ollaan nyt onneksi jälleen palaamassa pikkuhiljaa kohti luonnonmukaisuutta ja synnytystä, johon ei puututa tarpeettomasti, edes sairaalassa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kumppanin läsnäolo voi vähentää synnyttäjän kokemaa stressiä ja kipua. Tämä ei ole kovinkaan yllättävää, sillä tärkeän ihmisen läsnäolo luonnollisesti saa ihmisessä aikaan mielihyvän sekä turvan tunteita. Emotionaalisen tuen lisäksi kumppani voi tarjota myös konkreettista tukea synnytyksen aikana. Tämä voi tarkoittaa muun muassa vessakäynneistä ja juomisesta muistuttamista, hierontaa, hengitystekniikoista muistuttamista tai kädestä pitämistä. Tukihenkilön voi olla kuitenkin vaikea suhtautua tärkeään ja rakkaaseen ihmiseen, joka kokee kipuja ja erilaisia kehollisia tuntemuksia, joita hän ei itse koe. Tukihenkilö voi tuntea itsensä avuttomaksi ja pelokkaaksikin kohdatessaan synnytyksen intensiivisyyden. Hyvällä valmistautumisella tukihenkilön on kuitenkin mahdollista opetella reagoimaan asioihin synnyttäjän toivomalla tavalla.

Yksi tärkeimmistä asioista synnytykseen valmistautumisessa on keskustelu synnyttäjän kanssa. Keskustelussa voi käydä läpi synnyttäjän toiveita synnytykseen liittyen sekä sitä, mitä hän toivoo tukihenkilöltään. Kuntien äitiysneuvolat ja synnytyssairaalat tarjoavat ainakin ensisynnyttäjille synnytysvalmennuksia. Valitettavasti niiden sisältö on monesti todella suppea ja koostuu lähinnä siitä tiedosta, että raskaus kestää yhdeksän kuukautta ja päättyy synnytykseen. Tämän kuitenkin useampi raskaana oleva jo tietää etukäteen. Onneksi nykyään on saatavilla myös kunnollisia, laajoja ja räätälöitäviä yksityisiä synnytysvalmennuksia. Monet yksityiset kätilöt sekä koulutetut ammattidoulat tarjoavat valmennuksia ja koulutuksia sekä etänä että paikan päällä useissa kunnissa.

Moni synnyttäjä ja vauvaa odottava perhe kaipaisi lisää tietoa ja tukea raskausaikaan sekä synnytyksen tueksi. Jotkut saattavat myös harkita ammattidoulan palkkaamista koko matkan ajaksi, mutta päätyvät joko siihen, että doula on liian kallis rahallinen panostus, eivätkä he halua vierasta henkilöä mukaansa synnytykseen. Doula ei kuitenkaan ole vieras henkilö enää synnytyksen alkaessa, toisin kuin salista, synnytyksestä ja työvuoron vaihtumisesta toiseen kiitävät kätilöt, sillä monesti me doulat tapaamme synnyttäjän ja hänen mahdollisen tukihenkilönsä jo raskausaikana useampaan kertaan. Me tutustumme synnyttäjän toiveisiin sekä tukihenkilön toiveisiin. Voimme käydä yhdessä läpi lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, joita on olemassa lähestulkoon sata erilaista. Hinta ei myöskään ole loppujen lopuksi kallis: me doulat päivystämme synnytystä ympäri vuorokauden usean viikon ajan ja tarjoamme jakamattoman tukemme yhteen elämän tärkeimmistä hetkistä. Olemme valmiina lähtemään koska tahansa pelastusrenkaaksi mukaan tyrskyihin tukemaan sekä synnyttäjää että hänen mahdollisesti uimataidotonta tukihenkilöään.

Ihanaa raskausaikaa ja turvallisia tyrskyjä just sulle!

Raskaudenaikainen imetys on aihe, joka herättää monesti kiivasta keskustelua ja nostaa pintaan paljon kysymyksiä ja tunteita. Monet äidit saattavat löytää itsensä tilanteesta, jossa he odottavat uutta lasta vielä imettäessään edellistä. Tämä tuo mukanaan uuden elämäntilanteen, johon liittyy sekä paljon mahdollisuuksia että haasteita. Juuri sen vuoksi halusin nostaa tämän aiheen blogiini. Annan myös joitain vinkkejä, joilla voit helpottaa tätä ainutlaatuista ja uutta elämänvaihetta.

Imetyksen jatkaminen raskausaikana

Raskaudenaikainen imettäminen on täysin mahdollista, ja se voi osaltaan jopa parantaa tulevaa sisarussuhdetta, sillä rinnalla oleva lapsi tuntee myös vatsassa olevan vauvan liikkeet ja potkut. Hän saa myös lähietäisyydeltä seurata vatsan kasvua. Imetyksen jatkaminen raskausaikana vaatii odottavalta äidiltä erityistä huomiota omaan hyvinvointiinsa. Mikäli äidillä esiintyy voimakasta pahoinvointia, kovaa väsymystä tai muita voimakkaita raskausoireita, imetyksen jatkamisen vaikutuksia kannattaa miettiä. Äidin on tärkeä kuunnella myös omaa kehoaan ja sen tarpeita.

Raskausaikana ravinnon ja nesteen saanti on erityisen tärkeää. Kun imettää samaan aikaan, keho tarvitsee vielä normaalia enemmän nestettä ja energiaa. Muista huolehtia riittävän monipuolisesta ruokavaliosta ja riittävästä veden juonnista. Vaikka saattaa tuntua, että raskausaikana moni ruoka on kielletty, oikeasti suurin osa on kuitenkin sallittu. Jos et esimerkiksi pahoinvoinnin vuoksi pysty muutamiin viikkoihin syömään monipuolisesti tai terveellisesti, älä moiti itseäsi siitä, vaan syöt mitä pystyt ja mietit ruokavaliota tarkemmin, sitten kun olosi on parempi.

Raskausajan imetyksen haasteet

Synnyttäjä ja synnyttäjän keho käyvät raskausaikana läpi suuria muutoksia sekä henkisesti, fyysisesti että hormonitasolla. Imettäminen voi tuntua fyysisesti raskaalta ja rinnat voivat tuntua aroilta, mikä voi tehdä imettämisestä epämukavaa. Kannattaa kokeilla erilaisia imetysasentoja, jotta löydätte juuri teille sopivimmat asennot kasvavan vatsankin kanssa.

Imetys raskausaikana voi herättää monenlaisia tunteita. Saatat kokea stressiä siitä, että joudut mahdollisesti lopettamaan imetyksen jossain vaiheessa raskautta. Sinua voi myös mietityttää se, että miten pystyt tulevaisuudessa jakamaan aikasi ja huomiosi tasapuolisesti lasten kesken. Kannattaa ottaa nämäkin tunteet puheeksi kumppanisi, ystäväsi, doulasi tai vaikka neuvolan terveydenhoitajan kanssa.

Tandemimetys

Mikäli päätät jatkaa vanhemman lapsen imetystä myös synnytyksen jälkeen, voit harkita tandemimetystä. Tandemimetykseksi kutsutaan tilannetta, jossa imetetään kahta lasta, usein toinen on vielä vauva ja toinen taapero tai jopa isompikin lapsi. Tämä voi helpottaa isomman lapsen sopeutumista uuteen sisarukseen ja luoda erityisen läheisen siteen heidän välilleen.

Imetyksen lopettaminen raskausaikana

Jos päätät lopettaa imettämisen raskausaikana, se kannattaa tehdä asteittain pikkuhiljaa. Tällöin sekä sinulla että rinnalla käyvällä lapsella on aikaa sopeutua muutokseen. Vähennä imetyskertoja vähitellen ja tarjoa lapselle lohtua ja läheisyyttä muilla tavoin, kuten sylittelemällä, halailemalla ja muilla teille sopivilla tavoilla.

Imetys raskausaikana voi olla haastavaa, mutta se on myös täysin mahdollista ja voi tuoda mukanaan jopa monia hyötyjä. Tärkeintä on kuunnella itseään sekä omaa kehoaan ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat kaikkien osapuolten hyvinvointia. Tarvittaessa voit keskustella asiasta esimerkiksi imetysohjaajan, doulan, neuvolan terveydenhoitajan tai muun alan ammattilaisen kanssa. Muista, että jokainen raskaus- ja äitiysmatka on ainutlaatuinen, ja vain sinä tiedät parhaiten, mikä sopii juuri sinulle ja perheellesi.

Kruunulan linnan tornit hohtivat hopeisina keväisessä auringonpaisteessa. Prinsessa Pikkuruinen kampasi hiuksiaan linnan tornihuoneen peilin edessä ja ihaili, miten pitkät kuparinpunertavat kiharat valuivat hänen harteiltaan alas. Prinsessa Pikkuruisen nimi tulee siitä, että hän on aivan pieni. Niin pieni, että hän pystyy hyvin piiloutumaan kaikkein pienimpiinkin piiloihin. Hänen vanhempansa, kuningas ja kuningatar, etsivät kerrankin häntä piiloleikissä monta tuntia, koska eivät olleet osanneet etsiä prinsessaa sohvatyynyjen välistä, jossa hän istui piilossa aivan hiirenhiljaa.

Prinsessa Pikkuruinen juoksi aivan täpinöissään pitkin linnaa, sillä tällä viikolla olisi hänen 5-vuotissyntymäpäivänsä. Hän oli jo vuoden ajan odottanut 5-vuotissyntymäpäiväänsä, oikeastaan aina edellisestä syntymäpäiväjuhlastaan lähtien. Pikkuruinen oli toivonut, että kun hän täyttää viisi vuotta, linna koristeltaisiin sateenkaarilla ja erivärisillä ilmapalloilla. Palvelijat ja palvelijattaret tekivät työtä käskettyä, ja viikon aikana linna täyttyi toinen toistaan hienommista koristeista. Syntymäpäiväjuhliin oli kutsuttu kaikki Prinsessa Pikkuruisen ystävät ja sukulaiset.

Viimein juhlapäivän aamu koitti. Prinsessa Pikkuruinen heräsi jo varhain, ja heti silmänsä auki saatuaan hän juoksi kuningattaren ja kuninkaan makuuhuoneeseen ilmoittamaan heille, että on aika herätä ja alkaa valmistella hänen syntymäpäiväjuhlaansa. Perhe meni aamupalalle linnan ruokasaliin, johon kuului keittiöstä jo kokkien ja muun henkilökunnan iloinen nauru ja työn tohina. Keittiössä koristeltiin kakkua, paistettiin pikkuleipiä sekä leivottiin sateenkaaren värisiä muffinseja juhlia varten. Pikkuruinen sai aamupalaksi maistaa palan muffinsia ja voi että, miten hyvää se olikaan! Pikkuruisen pyyhkiessä vielä muffinsinmuruja suupielistään kuningas haki linnan takahuoneesta valtavan lahjapaketin, joka oli päällystetty kirjavalla lahjapaperilla. Siinä oli leveä vaaleanpunainen satiininauha ja rusetti, jossa luki ”Hyvää 5-vuotispäivää Pikkuruinen!”. Prinsessa Pikkuruinen ei malttanut odottaa hetkeäkään, vaan paketti aukesi salamannopeasti. Paketissa oli sisällä toinen paketti, ja kun Pikkuruinen sai sen auki, niin sen sisällä oli jälleen toinen paketti. Paketteja oli sisäkkäin yhteensä viisi, yksi jokaista Pikkuruisen täyttämää ikävuotta kohti. Viimeisen paketin avattuaan Prinsessa Pikkuruinen sai käsiinsä siellä olevan kirjekuoren. Kirjekuoressa oli kirje, mutta koska Pikkuruinen ei osannut vielä lukea, hän antoi kirjeen äidilleen, kuningattarelle, joka luki kirjeen ääneen. Kirjeessä luki: ”Rakas Prinsessa Pikkuruinen, syntymäpäivälahjasi odottaa sinua linnan pihamaalla, etelän puoleisella pellolla. Hyvää syntymäpäivää toivottavat äiti ja isi!”. ”Mitä ihmettä, miksi lahja on viety pellolle?”, Prinsessa ihmetteli ääneen. Hän juoksi eteiseen, puki saappaat jalkaansa ja juoksi ulos pelkässä yömekossa ja saappaissa. Pikkuruinen pääsi pellon reunalle, jonne oli rakennettu aivan uusi puinen aitaus. Aitauksessa seisoi valkoinen poni! Se oli kaunein poni, jonka hän oli koskaan nähnyt. ”Kiitos äiti ja isi, tällaista minä olen aina toivonut”, Pikkuruinen huusi onnellisena.

Prinsessa Pikkuruinen olisi halunnut jäädä ulos ja mennä hoitamaan uutta valkoista poniaan, mutta sitten hän muisti, että pian alkaisivat hänen syntymäpäiväjuhlansa ja niihin olisi vielä paljon valmisteltavaa. Hieman vastentahtoisesti hän kuitenkin löntysteli takaisin linnaan sisälle. Palvelijat olivat silittäneet hänen vaaleanpunaisen juhlamekkonsa ja laittaneet sen valmiiksi tornihuoneen tuolille odottamaan. Tuolin alla olivat hänen uutuuttaan kiiltävät juhlakenkänsä, jotka hän oli itse saanut valita kaupasta. Prinsessa puki juhlavaatteet ja -kengät päällensä ja ihaili itseään peilistä. Hän laskeutui tornin kierreportaat alas salonkiin, jossa kampaaja jo odotti häntä. Prinsessa Pikkuruisen kuparinpunertavat, pitkät kiharat olivat vielä yön jäljiltä aivan takussa. Kampaaja selvitti takut ja teki Prinsessa Pikkuruiselle upean juhlakampauksen. Kampaaja laittoi kampaukseen vielä muutaman vaaleanpunaisen rusetin. Rusetit olivat aivan saman värisiä kuin Prinsessan juhlamekko. Nyt Prinsessa Pikkuruinen oli valmis vastaanottamaan juhlavieraansa.

Linnan pihalla oleviin lipputankoihin oli laitettu jokaiseen erivärinen lippu liehumaan Prinsessa Pikkuruisen syntymäpäivän kunniaksi. Pihapolkua reunustaviin puihin oli ripustettu kirjavaa viirinauhaa ja portin pieliin laitettu suuret kimput värikkäitä ilmapalloja. Linnan pihalle oli pystytetty suuri juhlateltta, jonne palvelusväki oli kattanut kakut ja muut herkut valmiiksi vieraita varten. Kahvia oli keitetty yli sadalle ihmiselle ja lapsia varten oli laitettu mehua useaan kannuun. Pikkuleivät ja muffinsit oli aseteltu kauniisti tarjoiluastioihin, ja olipa pöydällä vielä myös valtava kulhollinen popcornia, Pikkuruisen toiveesta. Servettejä koristivat kuvat yksisarvisista ja sateenkaarista, ja pöydillä oli vastasilitetyt vaaleanpunaiset pöytäliinat sekä erivärisiä kukkia maljakoissa. Valmistelut oli juuri saatu valmiiksi, kun ensimmäiset vieraat jo saapuivat portista sisään. Ensimmäisenä saapui naapurikylän pormestari perheensä kanssa. He toivat Prinsessa Pikkuruiselle lahjaksi uuden hienon kaulakorun. Prinsessa laittoi sen heti kaulaansa. Seuraavana saapui Prinsessa Pikkuruisen ystäviä, ja heillä kaikilla oli myös lahjapaketti mukanaan. Linnan pihapiiri ja juhlateltta täyttyivät juhlavieraista.

Pöydät notkuivat herkuista, joita vieraat hakivat lisää ja lisää. Herkkujen jälkeen Prinsessa Pikkuruinen halusi esitellä ystävilleen uutta poniaan. Lapset menivät aitauksen luo, ja muut vieraat seurasivat perässä. Ystävät alkoivat kysymään Prinsessalta, miten hän ylettyy edes menemään ponin kyytiin, kun hän on niin pieni. Tai miten hän saa laitettua satulan paikoilleen tai harjattua ponia, kun poni on paljon, paljon, paljon korkeampi kuin Pikkuruinen. Muut vieraat yhtyivät lasten ihmettelyyn. Prinsessa Pikkuruiselle tuli paha mieli, kun vieraat nauroivat hänen pientä kokoaan. Hän juoksi itkien ohi juhlateltan ja herkkupöytien suoraan linnaan sisälle. Hän lukittautui huoneeseensa eikä suostunut tulemaan enää ulos sieltä, vaikka hänen ystävänsä ja vanhempansa yrittivät häntä houkutella. Juhlat päättyivät ja vieraat lähtivät koteihinsa. Prinsessa Pikkuruinen päästi äitinsä, kuningattaren, viimein huoneeseensa. Prinsessa Pikkuruinen itki äidilleen, miten hän ei haluaisi olla niin kovin pieni. Hän haluaisi olla samankokoinen kuin muutkin 5-vuotiaat, jotka olivat huomattavasti häntä pidempiä. Äiti koitti lohduttaa Pikkuruista kertomalla tälle miten ihana, ajattelevainen ja hyväsydäminen prinsessa tämä olikaan. Mutta turhaan, Prinsessa Pikkuruinen oli harmistunut koko loppuillan. Hän ei halunnut edes syödä juhlista jääneitä herkkuja, leikkiä uusilla lahjaksi saamillaan leluilla tai mennä hoitamaan uutta poniaan. Hän halusi vain olla yksin huoneessaan.

Kului muutama viikko ja Kruunulan kylässä kuulutettiin hätätilanne. Kylän reunalla sijaitseva pato, joka erotti suuren järven Kruunulan kylästä, oli alkanut vuotaa, ja vettä tihkui jo kylään. Päivä päivältä padossa oleva halkeama kasvaisi ja loppujen lopuksi se tulisi niin suureksi, että vesi pääsisi tulvimaan kylään peittäen sen alleen aina linnan korkeinta tornia myöden. Paikalle oli hälytetty useita eri korjaajia kaukaisistakin kylistä, mutta he eivät olleet päässeet halkeaman luo. Padon rakenteiden sisällä kulki ohut, johtoja ja muita tärkeitä asioita varten padon rakennusvaiheessa tehty putki, mutta korjaajat eivät mitenkään mahtuneet kulkemaan putkea pitkin. Kyläläiset sekä kuningasperhe miettivät, miten ihmeessä saisivat halkeaman korjattua ja kylän pelastettua. Sitten Prinsessa Pikkuruinen keksi, että hän voisi mennä putkea pitkin korjaamaan halkeaman. Kuninkaan mielestä se olisi ehdottomasti liian vaarallista, mutta Prinsessa piti päänsä ja halusi yrittää. Korjaajat opettivat Prinsessa Pikkuruiselle, miten halkeama paikataan ja antoivat hänelle mukaan korjaustarvikkeita. Prinsessalle myös puettiin turvavarusteet ja muistutettiin, miten työ hoidetaan turvallisesti. Prinsessa Pikkuruinen lähti kulkemaan pientä putkea pitkin kohti halkeamaa. Paikalle oli kertynyt runsas joukko kyläläisiä ja myös Pikkuruisen ystäviä. Prinsessa Pikkuruinen pääsi halkeaman luo ja alkoi korjaamaan sitä korjaajilta saatujen ohjeiden mukaan. Korjaaminen oli hieman hankalaa, koska halkeamasta tihkui koko ajan vettä. Prinsessa yritti ja yritti. Lopulta veden tihkuminen loppui, Prinsessa Pikkuruinen oli saanut halkeaman paikattua, ja samalla pelastanut koko kylän tulvalta! Pikkuruinen lähti takaisin putkea pitkin. Kun hän pääsi takaisin ulos putkesta, koko kylän väki, korjaajat ja naapurikylienkin asukkaat olivat saapuneet putken suulle. Kaikki huusivat yhteen ääneen ”Hurraa, hurraa! Mahtavaa Pikkuruinen, sinä teit sen. Pelastit koko kylän, olet oikea sankari!”

Prinsessa Pikkuruisen kunniaksi päätettiin järjestää juhlat. Juhlista tuli kaikkien aikojen suurimmat ja hienoimmat. Prinsessa sai valtavasti hienoja lahjoja, ja kaikki kiittivät häntä moneen kertaan. Useat vieraat myös muistuttivat Prinsessa Pikkuruista siitä, miten hienoa olikaan, että kaikki kyläläiset ovat hieman eri kokoisia. Ja miten hyvä olikaan, että Prinsessa oli niin pieni, että hän mahtui putken kautta korjaamaan halkeamaan ja pelastamaan kyläläiset. Hän sai myös kunniakirjan pelastustehtävästään, ja se kehystettiin seinälle hänen vuoteensa yläpuolella. Tämän jälkeen kukaan ei enää koskaan kiusannut Prinsessaa hänen kokonsa eikä minkään muunkaan takia. Kylän keskustaan pystytettiin Prinsessa Pikkuruisesta tehty patsas, ja hänestä tuli koko kylän sankari hänen koko loppu elämänsä ajaksi ja vielä sen jälkeenkin.